keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Liuskekiviä etupihalle

Viime kesän piharemontin aikana laitettiin uusiksi sekä taka- että etupiha. Etupihan oven edustalla on kaivoa, jotka tekivät maan tasoittamisesta haasteellista. Aiemmin piha oli kaltevampi, joten kaivot olivat tasoissa korkeimman kohdan kanssa. Loppujen lopuksi pihasta kaivettiin pois vanha maakerros, jonka päällä oli jo aikansa elänyt asfaltti. 

Murskeesta muotoiltiin ovien eteen koroke, joka näppärästi peitto kaivon kannet. Korokkeen reunoihin valettiin betonista tuet.



Murskeen ja betoni reunojen päälle levitettiin kerros asennushiekkaa, jonka päälle asetettiin liuskekivet. Kaivonkansien päälle laitettiin isot kivet, jotka voi tarvittaessa nostaa pois, mikäli kaivoon pitää päästä kurkistamaan.
Liuskekivet saumattiin valkosementin ja kvartsikiven sekoituksella. Halusimme valkoisen sauman, ja tämä tuntui olevan helpoin ja halvin tapa toteuttaa tuo toive. Sementin ja hiekan seos harjattiin kivien väleihin. Aikaa vievin vaihe oli kuitenkin liuskekivien asettelu. Kivien halkaiseminen osoittautui todella vaikeaksi, tai no, halkesivathan ne, mutta harvoin niin kuin halusimme, joten päädyimme asettelemaan kivet alueelle sen kokoisina kuin ne alunperin olivat. Kulmien sovittelu oli erityisen aikaa vievää, mutta loppujen lopuksi vaivan näkeminen kyllä kannatti. Ensi kesänä pitää maalata ruskea ovi vielä valkoiseksi ja pinnoittaa korokkeen reunat samalla kuin pinnoitamme sokkelin uusiksi. Tekemistä riittää siis vielä ensi kesänäkin. Pieni talvitauko tulee kyllä tarpeeseen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti