Oravan metsästys

Se oli tällä kertaa todella lähellä. Me melkein saatiin se kurre kiinni. Se hyppi niissä pihan perällä olevissa isoissa tuijissa edestakaisin. Oksat vaan kahisivat. Meidän narut yltää juuri niiden puiden juurille. Jos yrittää syöksyä puuhun, naru pistää ikävästi vastaan. Se on vähän tylsää. Mutta ollaan aateltu että jos tarpeeksi kärsivällisesti kökötetään siinä alla ja tuijotetaan silmiä räpäyttämättä sinne puuhun, se kurre tulee sieltä lopulta alas.

Se on kuulemma ihan pikkuorava, joka ei vielä ymmärrä että meitä pitäisi jotenkin vältellä. Se on kauhean kiinnostunut tulemaan ihan meidän lähelle. Se isompi orava ei tuu koskaan noin lähelle, se vaan säkättää meille sieltä kaukaa. Mutta tää pikkukaveri, se on potentiaalinen oravapaisti.

Ja just kun se olis tullu ihan meidän lähelle, niin emäntä tuli ja otti meidät molemmat syliin, toisen oikeaan ja toisen vasempaan kainaloon. Ei me sitten voitu muuta kuin roikkua siinä kun meitä kiikutettiin sisälle. Samalla emäntä saarnasi jotain siitä että me ei saataisi kiusata pikku oravaa. Outoa.

Jatkettiin sitten tuijotusta sisällä. Jahti jatkuu huomenna.

Täplä ja Roope