Joskus kyllä mietin, että mitähän näiden lahjojeni saajat oikeasti ajattelevat näistä.. "Voi ei... taas se on kikertänyt jotain. Tuota ei kehtaa laittaa mihinkään." :D
No, äitienpäivälahjaksi tein kuitenkin 71-vuotiaalle äidilleni pehmolelupeuran Tildan Talvikirjasta. Ruskeaa kangasta laatikostani ei löytynyt, joten päädyin vetämään värityksen kunnolla epätodelliseksi ja valitsin punaisen kankaan. Äitini kotiin tämä sopii - uskokaa tai älkää - oikein hyvin. Peura pääsee kuulemma aikaisemmin äidille tekemäni Tilda-nuken seuraan.
Pehmolelujen tekeminen itse on loppujen lopuksi aika helppoa. Kaavojen avulla leikataan kankaasta sopivat kappaleet, ja ommellaan yhteen. Olen ostanut Ikeasta eurolla tavallisia tyynyjä, joiden vanua käytän lelujen täytteeksi. Yhteen ommellut kappaleet täytetään vanulla, jokin tikku on oiva apuväline vanun tunkemiseen kapeisiin jalkoihin, ja osat kootaan käsin ompelemalla yhteen. Tildan kaavat on yleensä vielä aika isoja, joten osia on helppo ommella toisiinsa kiinni ja täyttää. Peuralle tuli oikeissa oksista sarvet, joita varten korvien lähelle tehtiin reiät ja oksien päähän lisättiin vähän liimaa. Saapi nähdä kuinka nuo pysyvät kiinni.
Mutta, äiti ainakin omien sanojensa mukaan piti tästä kikerryksestä. Ainakin oli jotain erilaista perinteisten kukkien sijaan ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilda. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. toukokuuta 2014
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Tilda nro3
perjantai 8. helmikuuta 2013
Tilda nro 2
Päivää vietettiin askartelu/ompeluhuoneessa. Sekamelska paljastaa että jokapaikka on pengottu. Roope oli menossa mukana hieman marttyyriasenteella. Miten ihmeessä olen joutunut mukaan näihin tyttöjen ompelujuttuihin..?
Tein siis toisen Tilda-nuken. Pelkäänpä, että tähän kikertämiseen jää koukkuun.. Ensimmäinen Tilda-nukke lähtee kummitytölle nimpparilahjaksi. Tälle toiselle tein mekkotakin ja housut. Poskiin laitoin saamieni ohjeiden mukaisesti ihan tavallista poskipunaa. Äitini tilasi itselleen myös nuken, eli tehtailu jatkuu :)

perjantai 18. tammikuuta 2013
Ensimmäinen Tilda-nukke
Olen miettinyt, mikä ihme Tilda-nukeissa oikeastaan viehättää. Tai itseasiassa koko Tilda-maailmassa. Kysehän on loppujen lopuksi kankaista ja hieman erikoisen näköisistä nukeista. Kuitenkin sitä löytää itsensä hypistelemästä noita puuvillakankaita, ihailemassa kuoseja ja ostamassa palasia itselleen ajatellen että tästä tulee joskus jotain nättiä. Tilda-kirjoja selailee koska ne ovat niin nättejä.
Luovalla tauolla olleeseen ompelukerhoon puhallettiin jälleen vauhtia, ja olemme tänä vuonna kokoontuneet jo pari kertaa. Omaksi projektikseni päätin ottaa ihka oikean Tilda-nuken. Nyt siis viimeinkin käytin hamstraamiani kangaspaloja ihan niiden oikeaan tarkoitukseen :) Kankaista olen aikaisemmin tehnyt tyynynpäällisiä, pussukoita ja muuta pientä.
Nukkea kootessani tulin siihen tulokseen, että jokaisessa Tildasta pitävässä asuu pikkutyttö. Tuo pikkutyttö pitää hempeistä tyttöväreistä, kaikesta suloisesta ja tykkää pukea nukkeja. Ilokseni löysin tuon pikkutytön itsestäni ommellessani nukelle vaatteita innoissani silmät ristissä puoleen yöhön asti ja innostuessani solmittuani nuken hiuksiin rusetit. Mikä toisikaan paremmin hymyn pikkutytön huulille :)
Jokaisen pitäisi leikkiä joskus. Oli sitten kyse käsitöistä tai ei. Eikö niin? ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)