Budapest lyhyesti

En ollut koskaan ajatellut, että lentomatka Budapestiin on niin nopea. Vain pari tuntia, eli melkeinpä nopeammin kuin oma matka kotoa kestää Helsinki-Vantaalle. Kaikki tauot ja vapaat hetket käytettiin kaupunkiin tutustumiseen. Työhön liittyvät asiat olivat kaikki aivan kaupungin keskustassa, joten lähes kaikki kohteet olivat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Suuri kauppahalli, kirkko, Tonava, oopperatalo jne. Budapest osoittautui leppoisaksi kaupungiksi, jossa on enemmän asukkaita kuin miltä kadulla kulkiessa tuntuu.

Ruoka on ravintoloissa Suomeen verrattuna edullista, viinistä puhumattakaan. Ruokakulttuuri ei muutoin tehnyt suurta vaikutusta, mutta avoimin mielen siihen kannattaa suhtautua. Punainen paprika on Unkarissa pop. Enpä tätäkään tiennyt. Jouduin matkan aikana monesti toteamaan, että oma tietämykseni Unkarista ja sen historiasta rajoittuu Sissi-elokuvissa Unkarista annettuun kuvaan.

Kävimme myös Gellertin vanhassa kylpylässä. Unkari ja erityisesti Budapest on kuuluisa kuumista lähteistään ja kylpylöistään, kuten matkan aikana opin. Nähtävästi muut Suomessa tiesivät tämän jo, sillä suomalaisia turisteja tuli kaikissa kohteissa vastaan.Kylpylä sijaitsi aivan Tonavan reunalla. Tarjolla oli mineraalikylpyä ja ulkoallasta. Myös suomalainen sauna löytyi paikan päältä erikoisuutena. Ehkäpä kotona on kuitenkin paremmat löylyt ;) Pyyhkeitä saa vuokrata paikan päältä (pantti + vuokra 4700 forinttia). Mukaan kannattaa varata läpsykkäät, ja asennoitua siihen, että suihkut jne. eivät vastaa sitä mihin olemme suomalaisissa kylpylöissä tottuneet. Ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus :) 

Ruutua tuijottaessa

Koko opintojen ajan oli jokseenkin selvää, että tulee viettämään työpäivänsä tietokoneen ääressä. Olihan opiskeluaikakin jo täysin sidoksissa koneeseen ja sähköiseen maailmaan. Oikeastaan vasta, kun oli ollut jonkin aikaa työelämässä, huomasi, että sitä tämä todella on. Ruudun tuijottamista. Työpäivän päätteeksi silmiin sattuu, ja punttarilla saa huiskia hikipäässä, että saa selän ja niskan kestämään taas seuraavan työpäivän koneen äärellä. Ja työuranihan on vasta alussa.

Käsillä tekeminen - se, että näkee jotain konkreettisesti valmista - on erittäin harvinaista ellei mahdotonta. Muistan, että opiskelujen ohella tekemäni siivoustyö tuntui yllättävän palkitsevalta, kun työpaikalta lähtiessä näki kiiltävän lattian ja puhtaat pöydät.

Joillekin päivät ruudun takana sopivat ja hyvä niin, mutta itse olen joutunut pohtimaan, onko se oikeasti minun juttuni. En ole vielä tullut mihinkään johtopäätökseen. Samaan aikaan pitäisi ajatella, että työhön on vain työtä. Toki, mutta jatkuva tietokoneen, television tai minkä tahansa sähköisen ruudun tuijottaminen tylsistyttää ja vaikuttaa näin ollen myös toimistoaikojen ulkopuolella.

Vaikka kuinka yrittää pitää elossa sitä jotain luovempaa puolta itsessään, se tuntuu kuihtuvan pikku hiljaa pois. Elämä tulee tielle. Ehkäpä ongelmana ei olekaan yksitoikkoinen toimistotuolissa istuminen. Ehkä haasteena onkin se, että elämästä tulee jotenkin vakavampaa. Aikuistuminen. Jos siitä on kyse, niin en halua sitä vielä. Miten sen toisen puolen saa pidettyä itsessään elossa?