Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kissat. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. elokuuta 2014

Kissamaisesti pitkällään

Paikkansa kullakin <3 Mutta yksi asia on yhteinen; tavoitteena on venyttää itsensä mahdollisimman pitkäksi.
Sängystä Roope löytyy yöllä poikittain jaloista, ja Täplä pitkittäin vierestä. Henkilökunnalle jää hyvin vähän tilaa ;)


maanantai 25. elokuuta 2014

Kolmen kopla - söpöys varoitus

Ystävien kissa järjesti todellisen yllätyksen kun pyöräytti kolmoset tuossa alkukesästä. Nyt talossa vilistää kolme vauhdikasta karvakorvaa, joista yksi saa hyvän kodin toisaalta ja kaksi jäävät perheeseen pitämään vauhtia yllä. Yksi on mystinen pikimusta, toinen hassunsuloinen kilpikonna ja kolmas aivan emonsa näköinen harmaa kaunotar.
Näille pikkuriiviöille on mennyt hyöty käyttöön Roopen ja Täplän hylätyt lelut ja pentuvaljaat, joilla karvakorvat alkavat opettelemaan narussa kulkemisen ihmeellistä maailmaa ja henkilökunta kärsivällisyyttä ;)




Näin huijataan pennut vieraan vierelle: ruokakuppi sohvalle ;)

Ja välillä käydään emonkin luona syömässä.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ei oltu me

Maljakko oli kaatunut ihan itsestään. Ei me olla siihen koskettu. Ihan höpsöä epäillä, että Täplä olisi muka tunkenut tassunsa maljakkoon (vaikka niin joskus onkin käynyt) tai että Roope olisi hypännyt pöydälle liian vauhdikkaasti (mitä tapahtuu joskus).

Ei kai me oltais rikospaikalla näin rennosti, jos oltais aiheutettu tuo vahinko. Ai niin...eihän me saatu olla pöydällä...

Roope & Täplä



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mittanauha paras nauha

Nyt olen itse ollut niin paljon reissun päällä siellä sun täällä, että karvapallojen kanssa touhuaminen on jäänyt kovin vähälle. Mutta kun vetää oikeasta narusta, niin molemmat unohtavat nopeasti että olen poissa ollutkaan :) Täplän ja Roopen tapauksessa oikea naru on mittanauha. Siitä saa parhaat riehunnat ja leikit ikinä. Roopsukka on vaan niin kovin rohmu leikeissään, ja kova ryöstämään leluja Täplältä, että samalla sängyllä nauhan perässä ei kauaa malteta leikkiä. Täplä luovuttaa ja siirtyy katselemaan tilannetta toisaalta.

Kesäloma alkaa ensi viikolla, ensin vielä yhdelle työmatkalle ja siitä suoraan lomareissuun. Roope ja Täplä jäävät isännän kanssa pitämään taloa pystyssä ja kieputtamaan isäntää entistä tiukemmin pikkutassujensa ympärille ;) 









perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vahtikissat

Me tarkkaillaan tästä puusta yleensä mitä naapurissa tapahtuu. Roope kiipeää kuulemma joskus vähän liian korkealla, ja sitten se sotkee aina tuon narunsa johonkin ja karkaa sitten. Sen takia sen naru on laitettu välillä niin lyhyeksi että se ei pääse tänne puuhun. Ei se mitään, jää enemmän tilaa mulle. Osaan tulla tosi hienosti puusta myös alas ilman että naru on jumissa. Siksi mulla on lupa olla puussa. Koska olen kiltti kissa.

Täplä

maanantai 26. toukokuuta 2014

Nukkumapaikka Nro Uno

Ne omat nukkumapaikat. Ne pitää olla tiedossa ja aina käytettävissä. Jos ihminen niihin istuutuu, siitä loukkaannutaan. Sohvan selkänoja, valinta nro Uno. Kahden istuttavan sohvan selkänoja on yleensä vain Roopen käytössä. Täplä saattaa heittäytyä myös kolmen istuttavan sohvan selkänojalle, mutta Roope ei koskaan. Tästä on paras näkymä sekä ympäri olohuonetta, eteiseen, keittiöön ja tietenkin ulos. Ihminen pysyköön poissa ja kävelköön kissankarvaisissa vaatteissa loppupäivän.



perjantai 23. toukokuuta 2014

Oravan metsästys

Se oli tällä kertaa todella lähellä. Me melkein saatiin se kurre kiinni. Se hyppi niissä pihan perällä olevissa isoissa tuijissa edestakaisin. Oksat vaan kahisivat. Meidän narut yltää juuri niiden puiden juurille. Jos yrittää syöksyä puuhun, naru pistää ikävästi vastaan. Se on vähän tylsää. Mutta ollaan aateltu että jos tarpeeksi kärsivällisesti kökötetään siinä alla ja tuijotetaan silmiä räpäyttämättä sinne puuhun, se kurre tulee sieltä lopulta alas.

Se on kuulemma ihan pikkuorava, joka ei vielä ymmärrä että meitä pitäisi jotenkin vältellä. Se on kauhean kiinnostunut tulemaan ihan meidän lähelle. Se isompi orava ei tuu koskaan noin lähelle, se vaan säkättää meille sieltä kaukaa. Mutta tää pikkukaveri, se on potentiaalinen oravapaisti.

Ja just kun se olis tullu ihan meidän lähelle, niin emäntä tuli ja otti meidät molemmat syliin, toisen oikeaan ja toisen vasempaan kainaloon. Ei me sitten voitu muuta kuin roikkua siinä kun meitä kiikutettiin sisälle. Samalla emäntä saarnasi jotain siitä että me ei saataisi kiusata pikku oravaa. Outoa.

Jatkettiin sitten tuijotusta sisällä. Jahti jatkuu huomenna.

Täplä ja Roope



sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kimppaselfie

Yritettiin katsoa yhtä aikaa kameraan. Ei onnistuttu. Tyydyttiin katsomaan taiteellisesti sivulle ;)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Apuri maton alla

Kun emännällä on käynnissä ompelukoneprojekti, kissat keksivät ovat riehuntaprojektinsa lattialla. Tämä tietenkin vasta sen jälkeen kun karvakorvat on häädetty askartelypöydältä pois ja tyypit ovat vetäneet mukanaan kankaat lattialle. On se näppärää kun on apureita, jotka takaavat työn jatkuvuuden ;)

"Mene sä maton alle, niin mä yritän estää sua pääsemästä sieltä pois!"




maanantai 5. toukokuuta 2014

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Banaanikärpänen!



Ensin kissoja oli yksi, sitten kaksi ja lopulta tartuttiin toimeen.

Mietin, mikä ihme täysin tyhjällä seinällä aiheuttaa noin kiinteää tuijotusta, korvien luimistelua ja hyökkäyksen valmistelua. Kunnes näin tämän potentiaalisen saaliin...banaanikärpänen! No, siitä riittäisikin saalista jaettavaksi molemmille :D Kärpänen pysytteli kuitenkin sen verran korkealla että säilyi hengissä.









torstai 24. huhtikuuta 2014

Kukkuu!

Me ollaan täällä vielä vaikka ollaan oltu vähän piilossa viime aikoina. Henkilökunta on touhunnut kaikenlaista ihmisten kanssa ja unohtaneet raportoida meidän touhuja. Meillä on kuitenkin kevättä rinnassa ja kaikkia hirveen kivoja leikkejä. Emäntä kuulemma alkaa kuvaamaan meidän sekoiluja taas tänään. Pitääkin keksiä jotain uusia juttuja :)

Roope ja Täplä


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Painostuskeinona kori

Uskokaa pois! Me mahdutaan tähän koriin vieläkin :) Emäntähän laittoi tähän viereen toisen korin, koska meillä oli jotenkin vähän vaikeaa löytää yhteisymmärrystä siitä kumpi saa vallata korista suurimman tilan. Se toimikin tosi pitkään, ja nukuttiin kivasti omissa koreissamme. Sitten me päätettiin, että korit ei enää kiinnosta meitä yhtään.

Siinähän kävi sitten niin, että emäntä otti sen toisen korin kokonaan pois. Se sanoi, että me ei saataisi vallata koreinemme ihan koko askarteluhuoneen pöytää, jos ei kerran käytetä niitä. No, pitihän koria alkaa sitten heti käyttämään mahdollisimman paljon. Moisia etuuden menetyksiä ei voi nimittäin sallia. Nyt me sitten yritetään painostaa emäntää nostamaan se toinenkin kori takaisin pöydälle tunkeutumalla tähän samaan koppaan. Kyllä se lopulta antaa periksi. On se aina aikaisemminkin antanut.

Unisin terveisin
Täplä & Roope



torstai 13. maaliskuuta 2014

Kissakaveri ulkosalla

Pihassa liikkuu välillä omakotialueella asustavia kissoja. Täplän ja Roopen innokkain kaveri on hyvin Täplän näköinen ja värityksinen kilpikonnakissa. Panta kaulassa kissa tarkkailee pihan tilannetta ja tuijottaa ikkunaan. Täplä on kaverista hyvin kiinnostunut. Kilpparit saattavat istua pitkäänkin ikkuinoden eri puolilla. Välillä tosin tilanne on sen verran jännittävä että vieras piiloutuu terassin taakse ja Roope sohvan alle.

Hurjimpina hetkinä tämä satunnainen vierailija käy ihan kolkuttelemassa ikkunaan, nähtävästi ihan vain varmistaakseen että Täpä ja Ropu ovat maisemissa. Luulenpa että nyt kevään tullen tämä vierailija tullaan tapaamaan entistä useammin. Kunhan vaan pidän silmällä että ei tule ikäviä kohtaamisia kissojen ollessa narussa ulkona. Muutoin kaveri vaikuttaa oikein symppikseltä ;)


"Siellä on jotain, ihan varmasti on."

"Ei siellä mitään ole."

"Oli siellä, ainakin aikaisemmin."

torstai 6. maaliskuuta 2014

Sohvapiiritys

Sohvan selkänojat ovat nykyään Täplän ja Roopen nukkumapaikka nro Uno. Se takaa kissankarvojen leviämisen ihan jokapaikkaan. Jos istut sohvalle, ei riitä että housut ovat karvoissa vaan myös selkä ja niska näillä nykyisillä nukkumapaikkavalinnoilla.

Istun keskellä kolmen hengen sohvaa. Katson vasemmalle, pääni korkeudelle sohvan selkänojalla kököttää Täplä. Katson oikealle, siinä kököttää Roope. Minut on piiritetty.


Vasemmalla

Oikealla


perjantai 28. helmikuuta 2014

tiistai 25. helmikuuta 2014

Tapetit + kissat = seinäremontti

Remontoin Täplän repimän tapettiseinämän tammikuussa. Olohuoneessa seinä osui silmään koko ajan todella epäsiistinä. Ja karvakorvat jatkoivat vaan tapetin repimistä yhä enemmän, joten eipä siinä muuta vaihtoehtoa ollutkaan.

Päädyin poistamaan tapetin vain osittain. Televisiotason taakse tapetti jätettiin, ainakaan toistaiseksi tuo on saanut olla kynsiltä rauhassa.

Vettä siis kehiin, seinä märäksi ja tapetti repimään. Roope osallistui hommaan varastamalla seinästä irrotetut ruuvit toistuvasti pöydältä omiin leikkeihinsä. Täplä vastaavasti keskittyi sanomalehtien vahtimiseen. Suurta ihmetystä herätti kiipeilyseinämästä poistetut hyllyt. Pitihän tolppaan juosta ja kiivetä. Siinä sitten ihmettelivät katon rajassa että miten täältä pääsee pois kun tasot olivatkin kadonneet ;)

Maalasin seinän. No more tapetti, luovutan :D




Tämän jälkeen lisäsin hyllyjen väliin vielä valokuvakehykset. Ja tadaa, valmis. Hommassa ei loppujen lopuksi edes kestänyt kauaa, kunhan vain sain aikaiseksi aloittaa...

torstai 13. helmikuuta 2014

Täplän, Roopen ja kumppaneiden come back

Huh, huh, olipas se pitkä hiljaiselo blogimaailmasta.

Jos olisin Roope tai Täplä protestoisin sitä, etten ole päässyt poseeraamaan kameroille pitkään aikaan (kyllä, valokuvakissadiivan maailmassa kuukausi on pitkä aika). Mutta ei hätää, kamera on nyt ladattu, kuukauden aikana kertyneet muut kuvat on siirretty koneelle, ja peukalon ruston repeämä on emännälläkin paranemassa, joten koneella näpyttelynkin luulisi onnistuvan kunnolla pitkästä aikaa.

Nenä kohti uusia kevään tuulia siis! Palaamme linjoille heti huomenna :)