Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinkamut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eläinkamut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tunnustusta ihanille blogeille :)



Iso kiitos ja halaus Myrskylle tunnustuksesta, jonka sain Kissanpäiviä sijaiskodissa -blogissa :)
Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja
kerro se jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.

Tunnustuksen meiltä saavat seuraavat aina päivää piristävät blogit:


Muistakaahan jakaa tunnustus eteenpäin.

Roope ja Täplä kiittävät tunnustuksesta tällä kertaa hiljentymällä ;)


lauantai 29. joulukuuta 2012

Kissakaveri Tassu

Hei,
 ,
minä olen suloinen tyttökissa nimeltä Tassu. Olen kuullut puhuttavan Täplästä ja Roopesta aiemminkin ja olen saanut niiltä leikkihiirenkin joskus tuliaiseksi, mutta aikasemmin emme ole päässeet leikkimään yhdessä. Tai no, ei me oikeastaan nytkään leikitty.. Kaverit menivät kylppärin tason alle piiloon. Tuijotin niitä varmaan vähän liian tiiviisti kylppärin ovella, koska kumpikaan ei uskaltanut tulla leikkimään. Taisin hieman muristakin, jotta tutustuminen ei kävisi liian helposti.

Kun maltoin mennä olohuoneeseen vähäksi aikaa, henkilökunta kävi houkuttelemassa molemmat pois tason alta. Roope oli rauhallisempi ja maltettiin vähän aikaa makaillakin jo aika lähekkäin. Täplä oli ihan mahdoton touhuamaan. Katsoin parhaaksi mennä keittiön nurkkaan kököttämään ja huolehtimaan, että kissakaverit eivät sentään valloita ihan joka paikkaa minun talossani. Murisin vielä varmuuden vuoksi jos jompikumpi tuli lähelle.
Leikkimään ei siis vielä päästy, mutta ensi kerralla uskalletaan varmaan jo paremmin.

Tassu
 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tapahtuipa kerran kissan ja koiran kohtaaminen

Pääosissa: Täplä, Turbo, kissaneiti ja koira
Sivuosisssa: Henkilökunta

Juoni: Täplän ja Turbon tähän astisen elämän jännittävimmät vieraat: kissa ja koira. Ja vielä samana päivänä. Tosin eri aikoihin, koska kyseiset karvapallot eivät tule keskenään toimeen.

Tapahtumat: Kissaneiti tutustui paikkoihin ja uusiin hajuihin, Täplä murisi ja leikki isompaa kissaa kuin onkaan. Turbo kyyhötti nurkassa ja odotti että sisko hoitaa homman. Lopulta kaikki väsähtivät ja menivät omiin koloihinsa nukkumaan. Sohvaa jouduttiin siirtämään jotta kissaneiti saatiin lähtemään kotiin.

Koira olisi kovasti halunnut leikkimään kissojen kanssa ja halusi uskoa villikoista pelkää hyvää. Lopputulos: Täplä tuijotti koiraa ikkunalaudalta ja Turbo piilotteli sohvan alla. Heti kun koiravieras oli lähtenyt, syöksyttiin keskelle lattiaa leikkimään ja nukkumaan tassut pystyssä kaiken jännityksen jälkeen.




Yleisö: Kissa- ja koirashown yleisö tarvitsi ilman muuta naposteltavaa.. Terhin keittiössä blogista löysin New York Cheesecake -ohjeen, jota kokeilin. Todella maistuva, iso kiitos näppärästä ohjeesta! Tosin käytin omaan kakkuuni Valion Viola-tuorejuustoa ja koostumuksesta tuli omasta mielestäni oikeanlainen. Kakku kohosi uunissa ja pintaan jäivät herkulliset halkeavat.

Suolaiseksi tarjottavat tein pesto-tomaatti-mozzarella piiraan. Näppärä tehdä ja levittää pellille, siitä riittää vielä seuraavaksikin päiväksi herkuteltavaa. Mitä sen sijaan ei kannata tehdä, on jättää mozzarellaa pöydälle ja kääntää selkäänsä - kasa mozzarellapaloja oli tällä välin nuoltu ja pöydällä kökötti Turbo tyytyväisen näköisenä nuollen huuliaan. Nähtävästi en ole vielä oppinut että kissanpennut ehtivät joka paikkaan, koko ajan ja nopeasti.. ;)