Mikähän näissä pahvilaatikoissa kiehtoo? Ihan mahtavia ne kuitenkin on. Toinen voi olla sisällä, toinen ulkona. Tai sitten molemmat sisällä tai molemmat ulkona. Voidaan kynsiä reunoja, leikkiä hyppää-laatikkoon-hyppää-laatikosta leikkiä. Voidaan vaania ja syöksyä. Miksei meillä ihmisillä olie näin hienoja ja yksinkertaisia leikkejä?
tiistai 14. toukokuuta 2013
maanantai 13. toukokuuta 2013
Kissaneiti sukkapuvussa
Parin viikon hiljaiselon jälkeen palaamme jälleen blogimaisemiin :) Kiireinen aika töissä, reissaaminen ja pihatöiden potkaiseminen käyntiin ovat syöneet ajan päivitysten tekemiseltä, joten onneksi kesä ja loma on jo melkein täällä.
Pari viikkoa sitten Täplä tosiaan leikattiin. Roope vietti viikonlopun mummulassa, jotta neiti sai toipua rauhassa. Leikkaus meni hyvin ja kissa heräili nukutuksesta aika nopeasti ja hyvin voivana. Kauluria Täplä ei suostunut pitämään millään, joten tein trikoopalasta kisulle sukkapuvun haavaa suojaamaan. Tietenkin punainen rusetti niskaan :D Sukkapukua pidettiin viisi päivää, hyvin se pysyi päällä eikä Roopekaan sitä yrittänyt repiä siskon päältä pois.
Täplä muuttui täydelliseksi vauvaksi kun puku laitettiin päälle.Tassut kattoon ja kainaloon. Makasin kissa kainalossa ja viltti päällä sohvalla useampaan otteeseen. Vierihoito oli nähtävästi tarpeen niin onnellisena se otettiin vastaan. Olen täysin yllättynyt siitä, kuinka helppo Täplää oli hoitaa. Puvun sai ottaa pois ja laittaa takaisin ilman että kynnet ja hampaat olisi otettu käyttöön.
Mutta, toipilas ei ole enää toipilas, vaan vauhti ja painiminen on ennallaan. Nyt kun vaan karvat kasvaisivat takaisin vatsaan :)
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Hauskaa vappua!
Ja kiitos Myrskylle tunnustuksesta :) Palaan tähän asiaan piakkoin.
Meillä on eletty hiljauseloa. Täplä leikkautettiin perjantaina, joten koettelemuksesta on yritetty toipua rauhallisissa tunnelmissa. Kirjoittelen Täplän kuulumisia myöhemmin.
Pihaan ilmestyneiden kukkien myötä voin vihdoinkin uskoa että kevät on oikeasti täällä :) Vappupiknikilläkin paistaa tänään aurinko.
Aurinkoista vappua siis kaikille ;)
Meillä on eletty hiljauseloa. Täplä leikkautettiin perjantaina, joten koettelemuksesta on yritetty toipua rauhallisissa tunnelmissa. Kirjoittelen Täplän kuulumisia myöhemmin.
Pihaan ilmestyneiden kukkien myötä voin vihdoinkin uskoa että kevät on oikeasti täällä :) Vappupiknikilläkin paistaa tänään aurinko.
Aurinkoista vappua siis kaikille ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
