torstai 21. marraskuuta 2013

Pitsiä kehyksiin

Kikerrystä syysillassa ;)

Vanhojen pienten valokuvien laittaminen kehyksiin on jotenkin itselleni haasteellista. Pienet kehykset eivät näytä hyllyillä oikein miltään ja isoihin kehyksiin pienet kuvat katoavat. Olen yrittänyt ratkaista ongelman laittamalla kuvien taakse vanhoista kirjoista revittyjä sivuja ja esimerkiksi pitsiliinoja.

Nyt uutta valokuvakehystä kootessani huomasin, että eihän pitsiliinan välttämättä tarvitse edes mahtua kehykseen. Jätin liinan roikkumaan yläreunastaan kehyksen takaa ja käänsin ylijääneen osan etupuolelle. Rypysin liinan vielä satiininauhalla. Sopii hyvin tuon eteisen hyllyn vanhanajan tunnelmaan :)


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Neaton perässä

Roope on kova vahtimaan robotti-imuria. Ihan varmuuden vuoksi pitää käydä kurkistamassa mitä ihmettä se laite tekee. Imuria ei pelätä, vaan seurataan kiinnostuneena. Tosin jos imuria lähtee tulemaan kohti, niin sitten pitää tassuja siirtää. Odotan koska Roope keksii että imurin kyytiinkiin voisi hypätä. Pitäisiköhän alkaa opettamaan moista temppua?


tiistai 19. marraskuuta 2013

Röyhelökakku 11-vuotiaalle

Kummitytön synttäreille tein röyhelökakun, jota aiemmin testaisin jo ystävieni 30-synttäreillä. Täytteeksi tuli marenki-voisekoitus, johon sekoitin mukaan mariannesuklaalevyn. Lisäksi ripottelin väliin mariannerouhetta. Samalla ohjeella siis menin kuin aiemminkin ;) Kakun päällinen tuosta nimen alta on myös mariannerouhetta.

Alimmainen kakku on gluteeniton. Päällinen on myös mariannerouhetta. Kakun reunat tein leikkaamalla sokerimassasta suiroja ja laittamalla niitä kerroksittain kreemillä päällystetyn kakun reunoihin. Astetta helpompi vaihtoehto tuolle rypyttämiselle, joka vaatii hieman aikaa. Silloinhan sokerimassasuirojen reunat pitää painella alias rypyttää. Veitsen pää toimii tässä muuten aika hyvin, siis normaali ruokaveitsi ja veitsen "ei leikkaava" pää. Sille on varmaan olemassa joku ihan sanakin, jota en nyt muista.